Olen ollut noin pyöreät kaksi kuukautta nyt koulun viimeisen luokan työssäoppimisjaksolla luontaistuotekaupassa töissä. Aikaisemmin olen ollut hieman epäileväinen tuotteita kohtaan, enkä uskonut niiden tehoon. Nyt olen kiinnostunut asiasta enemmän, kun olen saanut itse kuulla asiakkailta palautetta ja kokemuksia tuotteista - ne oikeasti toimivat!
Innostuinpa asiasta oikein siis todenteolla, ja olen itsekin muutamia tuotteita kokeillut, kaikkea en tietysti voi kokeilla, sillä opiskelijana ei ole varaa muutenkaan mihinkään ylimääräiseen. Nyt näiden parin kuukauden jälkeen päätin ruveta kirjoittelemaan luontaistuotteista, ja erilaisiin terveyteen liittyvistä asioista. Tämä on samalla minulle opettavaista, sekä toivon että edes jotkin ihmiset voisivat löytää vaivoihinsa apua ilman lääkäriä, ja lääkkeitä. Yritän mahdollisimman usein tänne kirjoittaa, minkä muilta menoiltani ehdin. Ylläpidän myös Terveyskauppa Luonnonhelman nettisivuja ja nettikauppaa.
Tutustukaa yritykseemme osoitteessa www.luonnonhelma.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti